Alankomaiden oikeus ja 2000-luvun ihmiskäsitys
1. Oikeusjärjestelmäämme sisältyvä lähtökohta
Viimeisten kahden vuosikymmenen turvallisin ammattiryhmä on nyt kaikkein haavoittuvin. Se, joka ryhtyi kehittäjäksi kymmenen vuotta sitten, hankki sillä itselleen toimeentulon varmuuden. Sama ammattiryhmä on nyt ensimmäinen laajamittainen esimerkki kognitiivisesta työstä, jonka koneet ottavat haltuunsa. Tämä on kuitenkin huomionarvoista, mutta se ei ole kiinnostavin osa. Kiinnostavinta on se, mitä tämä paljastaa oikeusjärjestelmämme rakenteesta.
Alankomaiden oikeusjärjestelmässä tunnetaan nimittäin tuskin lainkaan ihmisiä. Siinä tunnetaan tehtäviä. Ihmisen oikeudellinen asema – työntekijänä, ulkomaalaisena tai etuudensaajana – riippuu lähes poikkeuksetta siitä tehtävästä, jota hän hoitaa, siitä työstä, jota hän tekee, ja palkasta, jonka tuo työ tuottaa.
Tässä kirjoituksessa tarkastellaan neljää kysymystä, jotka siitä seuraavat ja jotka tulevat määrittämään alankomaalaista käytäntöä seuraavan vuosikymmenen aikana. Mitä oikeudellisesti tapahtuu, kun tehtävä katoaa? Mikä on sellaisen henkilön oikeudellinen asema, joka kokoaa oman uransa ammatin harjoittamisen sijaan? Onko olemassa tuloa ilman tehtävää? Ja suojaako oikeusjärjestelmämme ihmisen kehon ja tietojen lisäksi myös hänen kykyään ajatella itse?
2. Kuinka syvälle tehtävä on juurtunut oikeuteen
Työoikeus. Alankomaiden siviililain (BW) artikla 7:610 yhdistää kolme elementtiä: työn tekeminen, palkan ja ”työsuhteen alaisuudessa”. Sopimuksen kohteena on työ, ei henkilö; määräysvaltasuhde edellyttää, että joku muu määrittää, mitä teet.
Irtisanomisoikeus. Yritystaloudellisissa irtisanomisissa (art. 7:669 kohta 3 alakohta a BW) noudatetaan heijastusperiaatetta ikäryhmittäin vaihdettavissa olevien tehtävien kategorioiden sisällä (art. 11 irtisanomissäännöstö). Kun kaksi ihmistä on keskenään vaihdettavissa, irtisanomissäännöstön artiklassa 13 todetaan: jos heidän tehtävänsä ovat vertailukelpoisia sisällöltään, vaadittavalta tiedoltaan, taidoiltaan ja osaamiseltaan sekä luonteeltaan, ja tasoltaan sekä palkkaukseltaan vastaavia. Korkein oikeus on katsonut tämän luettelon tyhjentäväksi. Laki laskee ihmiset siis tehtäväluokan edustajina. Ei henkilöinä, jotka ovat keskenään vertailukelpoisia.
Muutto-oikeus. Tässä kodifiointi on tiukimmillaan. Asiantuntijatyöntekijä (art. 3.30a Vb 2000) hyväksytään maahan, koska – ja niin kauan kuin – tehtävä tuottaa tietyn summan: 1. tammikuuta 2026 alkaen 5 942 euroa bruttona kuukaudessa 30 vuotta täyttäneille asiantuntijatyöntekijöille, 4 357 euroa alle 30-vuotiaille, 3 122 euroa alennetun kriteerin mukaisesti (art. 2.1 kohta 1 alakohta a Besluit uitvoering Wav 2022). Palkka on ihmisarvon lakisääteinen vertailuperuste. Jos tehtävä poistuu, artikla 19 yhdessä artiklan 18 kohdan 1 alakohdan f (Vw 2000) kanssa tarjoaa perusteet peruuttamiseen; IND-käytännössä jää kolmen kuukauden hakuaika uuden hyväksytyn referentin löytämiseksi. Muualla ulkomaalaisten työllistämistä koskevassa laissa (Wav) on peilikuva: työlupa evätään, jos tarjolla on etusijalla olevaa tarjontaa (art. 8 Wav). Ulkomaalainen hyväksytään, jos kyse on niin sanotusta jäljelle jäävästä tehtävästä.
Sosiaaliturva. Työttömyysvakuutus (WW) perustuu työskentelyjaksoihin; osallistumislaki (Participatiewet) asettaa työ- ja uudelleentyöllistymisvelvoitteita.
Ihmistä ei siis käsitellä pelkkänä onnettomuutena eikä kulttuurisena rappeumana. Kyse on lainsäädännöllisestä valinnasta, joka tehtiin aikana, jolloin ammatti oli elinikäinen vakio.
3. Tehtävä haihtuu – ja oikeus laahaa perässä
(a) Uudelleensijoittamisvelvoite
Artikla 7:669 kohta 1 BW edellyttää uudelleensijoittamista ”koulutuksen avulla tai ilman” ”muuhun sopivaan tehtävään”. Korkein oikeus ei ole nimennyt tätä tulosvelvoitteeksi, vaan kysymykseksi siitä, mitä työnantajalta voidaan kohtuudella vaatia kyseisissä olosuhteissa (HR 18. tammikuuta 2019, ECLI:NL:HR:2019:64; aiemmin HR 16. helmikuuta 2018, ECLI:NL:HR:2018:182, Decor). Kohtuullinen toimikausi vastaa irtisanomisaikaa (art. 10 Irtisanomisjärjestelmä). Tämä kehys olettaa kaksi asiaa: että organisaatiossa on muualla vielä tehtävä, ja että muutaman kuukauden koulutus voi kuroa umpeen aukon. Kummatkin oletukset kaatuvat, kun koko tehtäväperhe poistuu samanaikaisesti. Odottakaa oikeusprosesseja siitä, mitä ”koulutus” kattaa, heijastusperiaatteen soveltamisesta, kun vaihdettavien tehtävien kategoria itsessään haihtuu, sekä h-perusteen käytöstä ratkaisuna.
(b) Koulutusvelvollisuus
Artikla 7:611a kohta 1 BW sisältää huomionarvoisen lauseen: työnantajan on mahdollistettava koulutus, joka on välttämätöntä tehtävän kannalta ja, siltä osin kuin se on kohtuudella vaadittavissa, työsopimuksen jatkamiseksi jos tehtävä poistuu. 1. elokuuta 2022 alkaen (direktiivin (EU) 2019/1152 täytäntöönpano) pakollinen koulutus on maksutonta, se lasketaan työajaksi ja koulutuskustannusehto on sen osalta mitätön (art. 7:611a kohdat 2–4 BW). Mutta ankkurina pysyy tehtävä. Mikään ei velvoita työnantajaa kouluttamaan ihmistä pois katoavasta tehtävästä kohti tulevaisuutta, joka on yrityksen ulkopuolella. Entä valtio? STAP-budjetti lakkautettiin 1. tammikuuta 2024; jäljellä on elinikäisen oppimisen luotto ja alakohtaiset O&O-rahastot. Juuri sillä hetkellä, kun yksilöllisestä oikeudesta kehittymiseen tuli eksistentiaalinen, valtio veti sen pois. Se on ehkä tämän vuosikymmenen vähiten huomiota saanut oikeudellinen tosiasia.
(c) Tekoälyasetus – ja ajallinen kuilu
Asetuksen (EU) 2024/1689 liitteessä III tekoäly luokitellaan korkean riskin tekoälyksi rekrytoinnissa, tehtävien jaossa, seurannassa, arvioinnissa, ylennyksissä ja irtisanomisissa (kohta 4), samoin kuin koulutuksessa ja tutkintojen arvioinnissa (kohta 3) sekä maahanmuutto-, turvapaikka- ja rajahallinnossa (kohta 7). Näiden velvoitteiden olisi pitänyt tulla voimaan 2. elokuuta 2026. Tekoälyä koskevan digitaalisen säädöskokoelman (ehdotus 19. marraskuuta 2025; alustava sopu toukokuussa 2026; Euroopan parlamentti hyväksyi 16. kesäkuuta 2026) kautta velvoitteet siirtyvät 2. joulukuuta 2027 autonomisten korkean riskin järjestelmien osalta ja 2. elokuuta 2028 tuotteisiin integroitujen järjestelmien osalta. Lisäksi siirtymäsäännöksiä on laajennettu: olemassa olevat järjestelmät pysyvät sääntelyn ulkopuolella, kunnes niitä muutetaan olennaisesti. EDPB ja EDPS ovat varoittaneet tästä terävästi yhteisessä lausunnossaan. Käytännön seuraus: juuri ne vuodet, jolloin tekoälyn ohjaama uudelleenjärjestely toteutetaan, ovat vuosia, joina korkean riskin sääntelyä ei sovelleta.
Mikä kuitenkin pätee: artikla 5 (kielletyt käytännöt, 2. helmikuuta 2025 alkaen), mukaan lukien kielto tunteiden tunnistamiseen työpaikalla ja koulutuksessa (art. 5 kohta 1 alakohta f) sekä manipuloivat tekniikat ja haavoittuvuuksien hyväksikäyttö; artikla 4 (tekoälylukutaito); sekä artiklan 50 mukaiset avoimuusvelvoitteet elokuusta 2026 alkaen.
Ja ennen kaikkea: tietosuoja-asetus (AVG) pysyy täysimääräisesti sovellettavana. Tietosuoja-asetuksen 22 artikla SCHUFA -tapauksen (EU:n tuomioistuin 7. joulukuuta 2023, C-634/21) jälkeen: pisteytys itsessään on päätös, kun se käytännössä ratkaisee lopputuloksen. Ja tietosuoja-asetuksen 15 artiklan 1 kohdan h alakohta Dun & Bradstreet -tapauksen (EU:n tuomioistuin 27. helmikuuta 2025, C-203/22) jälkeen: rekisteröidyllä on oikeus hyödyllisiin tietoihin käsittelyn taustalla olevasta logiikasta, eikä liikesalaisuus ole ehdoton suoja – tuomioistuin arvioi asian itse. Irtisanomiskäytännön kannalta tämä tarkoittaa: työnantaja, joka antaa tekoälyjärjestelmän määrittää, kuka on irtisanottava, on jo tänään sidottu tähän — tietosuoja-asetuksen, ei tekoälyasetuksen, kautta. Ja ”ihminen silmukassa”, joka vain allekirjoittaa, ei tarjoa SCHUFA-tapauksen jälkeen suojaa.
(d) Alustatyölaki (Wet platformwerk)
Direktiivin (EU) 2024/2831 III luku (algoritminen hallinta) on ensimmäinen EU:n väline, joka antaa työskenteleville oikeuksia itse algoritmia vastaan: avoimuus, käsittelyn rajoitukset (tunteiden tila, yksityiset keskustelut, biometria), ihmisen suorittama valvonta, merkittävien päätösten ihmisen suorittama arviointi ja oikeus selitykseen – ja nämä oikeudet koskevat myös aitoja itsenäisiä alustatyöntekijöitä. Alankomaiden lakiluonnos alustatyölaiksi (Wet platformwerk) tuli internet-kuulemiseen 29. kesäkuuta 2026 (vastauksia voi antaa 24. elokuuta 2026 asti); hallitus tunnustaa, ettei 2. joulukuuta 2026 olevaa täytäntöönpanomääräaikaa saavuteta ja että oikeusolettama alkaa vasta Alankomaiden lain tultua voimaan. Sillä välin jäljellä ovat direktiivin mukainen tulkinta ja mahdollisesti Francovich-vastuu valtiota vastaan.
4. Jolla omaa polkuaan kokoava ei saa juridisesti mitään käsiinsä
Nykypäivän työntekijältä odotetaan yhä useammin, että hän kokoaa oman polkunsa itse: hän yhdistelee moduuleja, kokemuksia ja käytäntöjä profiiliksi, joka ei kata mitään olemassa olevaa ammattia. Työnantajat pyytävät sitä, kouluttajat mainostavat sitä ja markkinat palkitsevat sen. Oikeudellisesti tämä ihminen on näkymätön. Alankomaiden oikeus tuntee tutkinnot, ei polkuja.
- NVAO akkreditoi koulutusohjelmia (korkeakoululain (WHW) luku 5a); siviilioikeudellinen vaikutus (civiel effect) riippuu todistuksesta ja tutkintonimikkeestä (WHW:n 7.10a artikla). Itse koottu viiden moduulin polku kolmessa eri oppilaitoksessa ei tuota tutkintonimikettä, eikä siten myöskään siviilioikeudellista vaikutusta.
- Mikropätevyydet ovat Alankomaissa käytössä pilottina (edubadges) ja Euroopan tasolla suosituksena (Neuvoston suositus 16. kesäkuuta 2022, 2022/C 243/02). NLQF-luokitus on yksityisoikeudellinen. Laillista vastinetta sille ei ole.
- Jännite on suurin siellä, missä edut ovat suurimmat: säännellyissä ammateissa (Advocatenwet, Wet BIG, Wna – direktiivin 2005/36/EY ja EU-ammattipätevyyksien tunnustamista koskevan yleislain kautta) tutkintomonopoli on ehdoton. Juuri siellä oman polkunsa kokoaja on voimaton.
- Ja maahanmuutto-oikeudessa: alennettu palkkakriteeri edellyttää tutkintoa nimetystä oppilaitoksesta (tunnustettujen ranking-listojen top 200), hakuvuosi on sidottu tutkintoon, ja tutkinnon arvottaminen tapahtuu Nuffic/IDW:n kautta. Se, joka on koonnut itselleen oman polkunsa, ei pääse edes maahan.
Meitä odottaa valinta kahden tien välillä: pätevyysoikeuden modulaaristaminen (microcredentials-osaamisen lakisääteinen sisällyttäminen, epävirallisen oppimisen tunnustaminen ja oppimistili) tai kasvava joukko erittäin kyvykkäitä ihmisiä vailla oikeusasemaa. Jälkimmäinen tie on toistaiseksi todennäköisempi, koska ensimmäinen edellyttää, että valtio luopuu siitä, kuka päättää, mikä lasketaan tiedoksi.
5. Perustuloa ei ole; olemassa on vain ehdollisuus
Suosittu vastaus katoavaan työhön on perustulo: jos sinulla ei enää ole työtehtävää, saat turvan. Ajatus ansaitsee oikeudellista vastaväitettä.
Alankomaissa ei ole perustuloa. Alankomaissa on toimeentulotuki (bijstand): varallisuus- ja tulotarkastuksella, kustannustenjakonormilla, työ- ja uudelleentyöllistämisvelvoitteilla sekä vastikkeellisuudella. Perustuslain (Gw) 20 artiklan 3 kohta antaa ”lailla säädettävän oikeuden toimeentulotukeen” – sosiaalisen perusoikeuden, lainsäätäjälle suunnatun ohjausnormin, ei suoraan vedottavissa olevan vaateen; perustuslain 120 artikla estää lain perustuslainmukaisuuden arvioinnin. Kansainvälisesti Euroopan sosiaalisen peruskirjan 12 ja 13 artikla sekä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (ICESCR) 9 artikla tarjoavat vähän suoraan sovellettavaa perustetta.
1. tammikuuta 2026 alkaen Participatiewet-lain ensimmäinen vaihe on tullut voimaan tasapainotettuna: yli kaksikymmentä toimenpidettä, enemmän yksilöllistä soveltamista, vähemmän seuraamuksia, vaiheittain jatkuen vuoteen 2027 saakka, ja joitakin osia odotetaan vielä sosiaaliturvan toimeenpanon valvontaa koskevan lain perusteella. Todellinen parannus. Mutta rakenne ei muutu: tulot pysyvät palkkiona siitä, että halutaan tulla jälleen toimintatehtävään.
Oikeudellinen vastaus työn katoamiseen ei Alankomaissa siis ole vapautus, vaan todentaminen. Se on opetus tukietuusasioista ja tapauksesta SyRI (Haagin alioikeus 5. helmikuuta 2020, ECLI:NL:RBDHA:2020:865), jossa riskimallin katsottiin olevan ristiriidassa ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan (EVRM) kanssa. Mitä suurempi on ryhmä ilman tehtävää, sitä suurempi on valtion tarve tarkistaa, onko se todella näin. Jos joku odottaa perustuloa, hänen on ensin selitettävä, miten oikeusjärjestyksemme luopuu ehtojenvaraisuudesta. Mikään nykyisellä lainsäädäntöagendalla ei viittaa siihen suuntaan.
6. Näkymätön riippuvuus: mikä seuraava perusoikeus?
1900-luku on oikeudellisesti vapauttanut ihmisen. Muodolliset riippuvuudet – säädystä, herrasta, kirkosta, työnantajasta – on purettu tai säännelty. Mutta tilalle on tullut riippuvuus, jota oikeus tuskin näkee, koska se ei ole muodollista: ajattelutavasta, käyttäytymisestä, tunnereaktiosta. Kukaan ei pakota; tarjonta on vapaaehtoista ja järjestelmä on mukava. Juuri siksi klassiset turvatakeet eivät saa siihen otetta.
Tässä on perusoikeusjärjestelmämme aukko. Perustuslain 11 artikla suojaa ruumiillista koskemattomuutta. Perustuslain 10 artikla ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla suojaavat yksityiselämää, jossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin lukee henkilökohtaisen autonomian (Pretty v. Yhdistynyt kuningaskunta, 29. huhtikuuta 2002, nro 2346/02). Tietosuoja-asetus suojaa sinua koskevia tietoja. Mutta mikään perustuslaissa ei suojaa oman maailmankuvan muodostamista – kykyä, joka edeltää kaikkia muita perusoikeuksia, sillä ilman omaa harkintaa sananvapaus on tyhjä kuori.
Ensimmäiset oikeudelliset versot ovat näkyvissä, mutta ne ovat kuluttaja- ja alustaoikeutta, eivät valtiosääntöoikeutta:
- Tekoälyasetuksen 5 artiklan 1 kohdan a ja b alakohta: kielto manipuloiville tekniikoille sekä sellaisten haavoittuvuuksien hyödyntämiselle, jotka häiritsevät olennaisesti käyttäytymistä ja aiheuttavat merkittävää haittaa. Kynnys on korkea.
- DSA (Asetus (EU) 2022/2065): 25 artikla (dark patterns), 27 artikla (suositusjärjestelmien avoimuus), 38 artikla (vaihtoehto ilman profilointia erittäin suurilla alustoilla).
- Digital Fairness Act: ehdotus odotetaan neljännellä vuosineljänneksellä vuonna 2026, osana kuluttajaohjelman 2030 toimeenpanoa, ja se kohdistuu dark patterns -ilmiöihin, addiktoivaan suunnitteluun, vaikuttajamarkkinointiin ja manipuloivaan personointiin.
- Kansainvälisesti: neuro-oikeuksien nousu (UNESCO, Chile, useat Yhdysvaltain osavaltiot).
Meitä odottaa luultavasti valtiosääntöoikeudellinen keskustelu 1930-luvulta: onko oikeutta henkiseen koskemattomuuteen tai kognitiiviseen vapauteen, ja jos on – ketä vastaan? Klassinen perusoikeus toimii vertikaalisesti; tämä riippuvuus on horisontaalista ja kaupallista. Siksi vastaus tulee ensin kuluttaja- ja tuoteoikeudesta, ja vasta myöhemmin – jos silloinkaan – perustuslaista.
7. Kuusi odotusta Alankomaiden käytäntöä varten
- Irtisanominen a-perusteella, uudelleensijoittamisvelvollisuus paineen alla. Keskeinen kysymys on se, kattaako työehtosopimuslain 7:669 artiklan 1 momentin mukainen ”koulutus” myös uudelleenkouluttautumisen toiseen tehtäväperheeseen. Nykyinen vastaus (kohtuullinen toimenpidevelvollisuus irtisanomisajan kuluessa) ei ole rakennettu tätä mittakaavaa varten.
- Muutos luokitteluoikeudessa – ja siihen liittyvä paradoksi. Mitä enemmän algoritmi jakaa työtä, hinnoittelee ja arvioi sitä, sitä enemmän työhön liittyy määräysvaltaa ja sidonnaisuutta, mikä johtaa aiempaa herkemmin työsuhteeseen (Deliveroo, HR 24. maaliskuuta 2023, ECLI:NL:HR:2023:443; Uber, HR 21. helmikuuta 2025, ECLI:NL:HR:2025:319, jossa korkein oikeus jätti oikeuskehityksen nimenomaisesti lainsäätäjän tehtäväksi). Kun tähän lisätään VBAR-oikeusolettama – 10. maaliskuuta 2026 annetun muutosesityksen jälkeen jäljellä on enää oikeusolettama alle noin 38 euron tuntipalkoille – sekä alustatyötä koskeva laki, kokonaiskuva on selvä: oikeus vastaa autonomian kaipuuseen tarjoamalla suojaa. Tämä ei ole ristiriita, mutta se on jännite, josta tulemme käymään oikeutta seuraavat kymmenen vuotta.
- Muutto-oikeudesta on tulossa terävin laboratorio. Palkkakriteerit nousevat indeksiin sidottuina samalla kun niitä vastaavat tehtävät rapautuvat; työnsä menettävällä asiantuntijatyöntekijällä (kennismigrantilla) on kolme kuukautta aikaa. Arviointi automatisoituu yhä enemmän, vaikka liitteessä III olevan 7 kohdan (muutto ja turvapaikka) korkean riskin järjestelmä on juuri siirretty joulukuulle 2027. Missään muualla kuilu tekniikan ja oikeusturvan välillä ei ole niin suuri kuin rajalla. Käytännön kannalta tämä tarkoittaa, että Euroopan unionin tietosuoja-asetuksen (GDPR) artikloina 22 ja 15, hallintomenettelylain (Awb) artikloina 3:2 ja 3:46 sekä hyvän hallinnon periaatteina ovat välineitä – eivät tekoälyasetuksena.
- Koulutus- ja ammattikelpoisuusoikeus: lakisääteinen paine tutkintomonopolia kohtaan, jossa panoksena ovat mikrotutkinnot (microcredentials) ja niiden validointi.
- Sosiaaliturva: ei perustuloa, vaan todentamisvaltion tiukentuminen, jota rajoittavat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla ja tietosuoja-asetus.
- Perusoikeudet: henkinen koskemattomuus asialistalla, ensin Brysselin ja vasta sitten Haagin kautta.
8. Lopuksi
Keskustelu 2000-luvun ihmisestä käydään yleensä eksistentiaalisena: kehitä itseäsi tai tule syrjäytetyksi. Oikeudellisesti kysymys on terävämpi. Se ei ole se, olemmeko henkilöitä vai tehtäviä, vaan se, oppiiko oikeus tunnistamaan henkilön ennen kuin tehtävä on haihtunut. Sillä niin kauan kuin tehtävä on henkilön oikeudellinen perusta, oikeudellinen asema katoaa tehtävän mukana.
Tämä ei ole filosofinen ongelma. Se on lainsäädännöllinen tehtävä – ja osittain prosessiriski, joka on jo nyt asiakkaidemme pöydällä.
