Eurooppalaiset normit, oikeuskäytäntö ja oikeudelliset mahdollisuudet Alankomaissa
Yhteenveto
Maaliskuusta 2022 lähtien Euroopan unionin tilapäisen suojelun direktiivi (TPD) on ollut voimassa ihmisille, jotka pakenevat Ukrainan sotaa. Tämän seurauksena koko Euroopan unionin alueella, myös Alankomaissa, on syntynyt laajamittainen vastaanottotilanne. TPD:n 13 artikla velvoittaa jäsenvaltiot tarjoamaan tilapäistä suojelua saaville asianmukaisen asumisen tai antamaan heille keinot sen hankkimiseksi. Siitä huolimatta monet ukrainalaiset asuvat Alankomaissa olosuhteissa, jotka eivät täytä tätä vähimmäisvaatimusta. Tässä artikkelissa tarkastellaan asianmukaisen asumisen oikeuden sisältöä ja laajuutta EU-oikeuden, Euroopan unionin perusoikeuskirjan (CFREU), unionin tuomioistuimen (EUT) oikeuskäytännön, Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) sekä uudistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan nojalla. Lisäksi käsitellään konkreettisia esimerkkejä ja ratkaisuja, joiden avulla ukrainalaiset suojelua saavat henkilöt ja heidän avustajansa voivat saada näistä oikeuksista tosiasiallisen toteutumisen Alankomaissa.
- Inleiding
Tilapäisen suojelun direktiivi on suunniteltu hätätoimeksi pakolaisten massiivista maahantuloa varten. Alankomaat majoittaa tällä hetkellä kymmeniä tuhansia ukrainalaisia pakolaisia kunnallisissa kohteissa, hotelleissa, urheiluhalleissa, risteilyaluksilla ja muissa tiloissa. Tämä vastaanotto ei kuitenkaan ole vapaaehtoista. TPD:n 13 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on velvollisuus tarjota asianmukainen majoitus tai keinot sen hankkimiseen itse. Käytännössä monet ukrainalaiset joutuvat kohtaamaan vastaanotto-olosuhteita, jotka ovat yliasuttuja, epähygieenisiä, turvattomia, saavuttamattomia tai eivät ole mukautettuja lapsille, iäkkäille tai vammaisille henkilöille. Eurooppalainen sääntely ja oikeuskäytäntö osoittavat, että tällaiset olosuhteet voivat olla ristiriidassa perusoikeuksien kanssa.
- Ihmisarvoisen asumisen oikeuden oikeudellinen perusta
TPD:n 13 artikla itsessään ei anna tyhjentävää määritelmää ”ihmisarvoiselle majoitukselle”, mutta sitä on tulkittava yhdessä muiden eurooppalaisten normien, kuten uudistetun vastaanottodirektiivin ja EU:n perusoikeuskirjan kanssa. Perusoikeuskirjan 1 artikla, joka suojelee ihmisarvoa, on tässä keskeisessä roolissa. EU:n tuomioistuin on tehnyt selväksi, että majoitus on perustarve, jonka on oltava jatkuvasti ja keskeytyksettä saatavilla. Majoituksen korvaavan taloudellisen tuen on lisäksi oltava riittävää, jotta todellinen ihmisarvoinen majoitus on mahdollista löytää.
Tapauksessa Cimade & GISTI (C-179/11) unionin tuomioistuin katsoi, ettei jäsenvaltioilla ole mahdollisuutta vedota ylikansoitettuihin vastaanottokeskuksiin välttääkseen velvollisuuksiaan. Alankomaiden osalta tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kuntien ei saa jättää ihmisiä kadulle sillä perusteella, että ”kaikki on täynnä”. Sacirin tuomiossa (C-79/13) unionin tuomioistuin täsmensi, että majoituksen sijasta annettavien taloudellisten avustusten on oltava riittäviä sen varmistamiseksi, että voidaan elää ihmisarvoista elämää. Ukrainalainen perhe, joka saa vain vähimmäistukea, jolla ei voi maksaa asunnon kustannuksia, voisi vedota tähän.
Haqbin-tuomiossa (C-233/18) todetaan, että jäsenvaltioiden on estettävä ihmisten joutuminen äärimmäiseen aineelliseen köyhyyteen, jossa perustarpeita, kuten suojaa, ruokaa ja hygieniaa, ei ole taattu. Tämä tarkoittaa, että hätämajoitus telttaleireillä tai urheiluhalleissa ilman yksityisyyttä ja saniteettitiloja voi olla ristiriidassa sen velvollisuuden kanssa, jonka mukaan on tarjottava ihmisarvoista asumista. Ayubi-tuomiossa (C-713/17) unionin tuomioistuin korosti, että jäsenvaltioiden on aina otettava huomioon yksilölliset olosuhteet, kuten ikä ja terveydentila. Tämä on merkityksellistä iäkkäiden tai sairaiden henkilöiden osalta, jotka sijoitetaan Alankomaissa ruuhkaisiin makuusal ryhmiin tai risteilyaluksille ilman lääketieteellistä hoitoa.
FMS-ratkaisussa (C-924/19 PPU) vahvistettiin, että jäsenvaltioiden on tarjottava aineelliset vastaanotto-olosuhteet – joko luontoissuorituksina tai riittävänä taloudellisena tukena – ja että ihmisillä on oltava mahdollisuus hakea näihin liittyvissä asioissa muutosta tuomioistuimelta. H.A.-ratkaisu (C-194/19) korosti oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin vastaanotto-olosuhteita koskevissa päätöksissä. Alankomaissa oleskelevat ukrainalaiset voivat tehdä oikaisuvaatimuksen ja kääntyä tuomioistuimen puoleen vastaanoton päättämistä tai epäämistä koskevissa asioissa, mutta myös silloin, kun vastaanotto-olosuhteet ovat riittämättömät tai ihmisarvoa loukkaavat.
- Eurooppalaiset ihmisoikeusstandardit
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useissa tapauksissa katsonut, että riittävän asumisen puute voi merkitä Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 3 artiklan vastaista epäinhimillistä tai halventavaa kohtelua. Tapauksessa M.S.S. v. Belgia ja Kreikka (2011) tuomioistuin totesi, että pakotettu yöpyminen kadulla ilman minkäänlaista suojaa muodostaa rikkomuksen. Tapauksessa H. ym. v. Ranska (2020) tuomioistuin katsoi, että pitkäaikainen eläminen teltoissa ja siltojen alla ilman vankkaa asumista ja ilman merkittävää valtion reagointia on epäinhimillistä. Tämä koskee suoraan Alankomaiden tilannetta, jossa ukrainalaiset asuvat toisinaan kuukausia urheiluhalleissa, risteilyaluksilla tai telttaleireillä ilman yksityisyyttä tai näköalaa parempaan asumiseen.
Tarakhel v. Sveitsi -ratkaisu (2014) painottaa erityisesti lasten suojelua. Tuomioistuin edellyttää, että lapsiperheille on tarjottava yksilöllisesti sopivaa majoitusta, eikä heitä saa sijoittaa pelkästään suuriin yhteismajoitustiloihin ilman huomiota heidän erityistarpeisiinsa. Alankomaissa on esimerkkejä lapsista, joiden on nukuttava retkisängyillä suurissa saleissa ilman yksityisyyttä tai suojaa, mikä on mahdollisesti tämän normin vastaista.
- Sosiaalioikeudet ja Euroopan sosiaalinen peruskirja
Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea (ECSR) on useissa tapauksissa korostanut, ettei pitkäaikainen hätämajoitus ole ”asiallinen asunto”. Tapauksessa ICJ & ECRE v. Kreikka (2021) katsottiin, että vuosia kestänyt majoitus ylikansoitetuissa väliaikaisissa tiloissa ilman yksityisyyttä ja ilman näkymää pysyvään asumiseen muodosti rikkomuksen. Tämä vastaa Alankomaiden tilanteita, joissa ukrainalaiset viipyvät kuukausia tai pidempään laivoilla tai urheiluhalleissa ilman tulevaisuudennäkymiä.
CEC v. Alankomaat -ratkaisussa (2014) todettiin, että jopa oleskeluluvattomilla henkilöillä on oikeus päästä hätämajoitukseen, koska sen epääminen uhkaa heidän elämäänsä ja ihmisarvoaan. Kunnat eivät siis voi vedota siihen, ettei henkilö saa majoitusta rekisteröintiä koskevien hallinnollisten kiistojen vuoksi.
Defence for Children v. Alankomaat (2009) selvensi, että vastaanoton on oltava turvallista, hygieenistä, lämmitettyä ja valaistua. Alankomaissa on ilmoituksia vastaanottopaikoista, joissa lämmitys ei toimi riittävästi tai joissa esiintyy kosteutta ja hometta—olosuhteita, jotka ovat tämän vastaisia. ERRC v. Italia -tuomio (2005) korostaa, että romaniväestöön kohdistuva syrjintä vastaanoton saamisessa on kiellettyä. Tämä on merkityksellistä romani-ukrainalaisille, joilta toisinaan evätään pääsy kunnalliseen vastaanottoon tai jotka kohtaavat yksityisten vuokranantajien harjoittamaa syrjintää.
- Haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien suojelu
EU:n perusoikeuskirja sisältää erityisiä takeita haavoittuvassa asemassa oleville ryhmille. 24 artiklassa tunnustetaan lapsen oikeudet ja edellytetään, että lapsen etu on aina ensisijainen. 25 artiklassa suojellaan ikääntyneitä ja taataan heidän ihmisarvonsa ja itsenäisyytensä. 26 artiklassa tunnustetaan vammaisten henkilöiden oikeus palveluihin, jotka edistävät heidän itsenäisyyttään ja yhteiskunnallista osallisuuttaan. Tämä tarkoittaa Alankomaissa, että majoitustilojen on oltava pyörätuolilla saavutettavia, lapsiperheitä ei saa sijoittaa turvattomiin yhteisiin makuusaleihin ja ikääntyneiden tai sairaiden on saatava asianmukaista hoitoa ja yksityisyyttä.
- Kansainväliset sopimusvelvoitteet
Oikeus riittävään asumiseen on lisäksi taattu taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa (ICESCR), jonka 11 artikla tunnustaa oikeuden kohtuulliseen elintasoon. Lapsen oikeuksien yleissopimus (27 artikla) velvoittaa valtioita huolehtimaan siitä, ettei lapsia eroteta vanhemmistaan asiallisen asunnon puutteen vuoksi. YK:n komiteat ovat jatkuvasti korostaneet, että asumisen on oltava turvallista, asuttavaa, kohtuuhintaista ja saavutettavaa, kiinnittäen erityistä huomiota kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin.
- Muutoksenhakukeinojen saatavuus Alankomaissa
Vaikka tilapäisen suojelun direktiivi (TPD) ei sisällä erillistä valitusmenettelyä, EU:n perusoikeuskirjan 47 artikla takaa oikeuden tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Alankomaissa oleskelevat ukrainalaiset, jotka katsovat, ettei heidän majoituksensa täytä asiallisen asumisen vaatimuksia, voivat tehdä kunnalle oikaisuvaatimuksen ja tämän jälkeen nostaa kanteen hallintotuomioistuimessa. He voivat lisäksi pyytää väliaikaista määräystä (vovo), jotta voidaan pakottaa välitön parantaminen tai päätöksen täytäntöönpanon keskeyttäminen. Tämä koskee sekä majoituksen päättämistä tai epäämistä että ihmisarvoa loukkaavia olosuhteita olemassa olevassa majoituksessa.
- Johtopäätökset ja suositukset
Eurooppalainen lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö tekevät selväksi, että oikeus asianmukaiseen majoitukseen ei ole vapaaehtoinen lupaus, vaan ehdoton velvoite, jonka on taattava ihmisarvo. Alankomaat ei saa järjestää majoitusta rakenteellisesti ylikansoitetuksi, epähygieeniseksi tai turvattomaksi. Huomiota on kiinnitettävä yksityisyyteen, turvallisuuteen, hygieniaan sekä lasten, iäkkäiden ja vammaisten tarpeiden huomioimiseen. Majoituksen korvaavien taloudellisten tukien on oltava riittäviä, jotta voidaan tosiasiallisesti löytää asuminen.
Alankomaissa oleskeleville ukrainalaisille tämä tarkoittaa, ettei heidän tarvitse hyväksyä kuukausien tai vuosien asumista teltoissa, urheiluhalleissa tai hätämajoituksessa ilman yksityisyyttä ja ilman tulevaisuudennäkymiä. He voivat vedota perusoikeuskirjaan, Euroopan ihmisoikeussopimukseen (EIS) ja eurooppalaiseen oikeuskäytäntöön vaatiakseen oikeuttaan ihmisarvoiseen majoitukseen. Oikeudellisten ammattilaisten, kuntien ja avustustyöntekijöiden on syytä ottaa nämä normit vakavasti ja muuttaa ne konkreettisiksi, kestäviksi ratkaisuiksi, joissa ihmisarvo on keskiössä.
