Kassavirroista, hallinnosta, yrittäjän omasta eläkejärjestelystä ja arvostushetkistä
Johdanto
Kun yritysvarallisuus on osa avio-oikeuden alaista omaisuutta, avioero siirtyy väistämättä yritysoikeuden alaan. Siinä missä tavanomaisissa varallisuusoikeudellisissa suhteissa ositus on ensisijaisesti laskutoimitus, yritysten kohdalla se koskettaa hallinnointia, rahoitusrakennetta ja verotuksellista jatkuvuutta.
Keskeinen kysymys ei ole ainoastaan se, miten jako on tehtävä, vaan se, millä edellytyksillä jako voidaan toteuttaa vaarantamatta yrityksen toiminnan jatkuvuutta olennaisesti. Tämä edellyttää kassavirtojen, hallintoelimen toimivaltuuksien, eläkevelvoitteiden, arvostusmenetelmän ja verotuksellisten realisoitumattomien erojen (fiskaalisten latenssien) yhtenäistä arviointia. Yhden näistä tekijöistä tarkasteleminen erillisenä johtaa lähes poikkeuksetta häiriöihin muualla järjestelmässä.
Maksukyky ja kassavirrat: tuloksen ja likviditeetin välinen ero
Elatusapua ja ositusta koskevissa keskusteluissa tukeudutaan yhä usein kirjanpidolliseen tulokseen. Tämä lähtökohta sivuuttaa voiton ja likviditeetin välisen eron.
Operatiivinen kassavirta muodostaa olennaisen mittapuun tosiasiallisen maksukyvyn arvioinnissa. Investoinnit, käyttöpääoman muutokset ja rahoitusvelvoitteet voivat johtaa siihen, että kannattava yritys tuottaa silti rajallisesti vapaata kassavirtaa. Vapaa kassavirta – määrä, joka jää jäljelle ylläpitoinvestointien ja välttämättömien rahoituskulujen jälkeen – määrittää todellisen liikkumavaran yksityisnostoille ja mahdollisille tasoitusvelvoitteille.
Arvostus- tai elatusapusopimus, joka ei vastaa tätä likviditeettitodellisuutta, luo jännitteen varallisuusoikeudellisten vaatimusten ja yhtiöoikeudellisen jatkuvuuden välille.
Omalla vastuulla oleva eläkejärjestely ja verotukselliset seuraamusriskit
Johtajayrittäjäomistajien kohdalla (historiallinen) yrittäjän eläkejärjestely ansaitsee erityistä huomiota. Taloudellinen alijäämä ei ole matalien korkojen ympäristössä poikkeus. Jos eläkeoikeuksista luovutaan avioeron yhteydessä olennaisella tavalla, tämä voi verotuksellisessa mielessä täyttää kielletyn toimen tunnusmerkit.
Seuraamus on merkittävä: verotus käypään arvoon perustuen, johon lisätään revisiokorko. Yhdistetty kokonaisrasitus voi nousta noin 72 prosenttiin. Siviilioikeudellinen halu lopulliseen selvitykseen saattaa näin joutua ristiriitaan pakottavien veroseuraamusten kanssa.
Lisäksi entiselle puolisolle suoritettava rahastosiirto tilanteessa, jossa vallitsee rakenteellinen alikate, voi aiheuttaa jännitteitä kohtuullisuuden ja oikeudenmukaisuuden periaatteen kanssa. Osinkopolitiikkaa ja tili- ja oman pääoman (rekening-courant) -suhteita on tässä yhteydessä arvioitava kriittisesti, sillä ne vaikuttavat kattavuusasteeseen ja siten verotukselliseen riskiprofiiliin.
Päättämiseen liittyvä toimivalta ja hallintomalli
Kysymys siitä, kenellä on valtuudet suorittaa yritysvarallisuutta koskevia hallintotoimia, ei ole pelkästään teoreettinen. Toimet, jotka ylittävät tavanomaisen liiketoiminnan – kuten vakuuksien asettaminen tai uudelleenjärjestelyt – voivat edellyttää suostumusta.
Yhteisomistuksen purkamisen jälkeen syntyy välivaihe, jolloin jakoa ei ole vielä suoritettu, mutta yrityksen on jatkettava toimintaansa. Tänä aikana on löydettävä tasapaino hallittavuuden ja ei-yrittäjäpuolison varallisuusaseman suojan välillä. Avoimuus ja pidättyväisyys eivät ole tässä yhteydessä vain suositeltavia varovaisuusperiaatteita, vaan edellytyksiä oikeudellisesti pätevälle päätöksenteolle.
Jako ja vastuukysymykset
Velkoja ei jaeta varallisuuserinä, mutta ex-puolisoiden välinen vastuusuhteiden jakautuminen pysyy lähtökohtaisesti samana. Yhteisvastuu voi jatkua purkamisen jälkeen, vaikka takaisinperintä rajoittuu siihen, mitä jaossa on saatu.
Yritysoikeudellisesta näkökulmasta yritysvarallisuuden oikea-aikainen osoittaminen yrittäjälle on usein suositeltavaa. Pitkittynyt jakamattomuus aiheuttaa epävarmuutta velkojille ja voi heikentää yrityksen rahoitusasemaa.
Arvostus: menetelmä, määräytymispäivä ja rahoitettavuus
Yrityksen arvo riippuu asiayhteydestä. Avioerotilanteissa keskiössä on yleensä toiminnan jatkuminen, mikä tarkoittaa, että likvidointiarvot ovat vähemmän merkityksellisiä kuin going concern -arvostukset.
Yleisiä menetelmiä ovat substanssi-/tasearvomalliin (activa-passivabenadering) perustuva lähestymistapa, voittokertoimeen (winstmultiple) perustuva menetelmä sekä diskontattujen kassavirtojen menetelmä (DCF). Erityisesti DCF-menetelmä vastaa jatkuvuuden periaatetta, mutta se on herkkä tulevaisuuden kassavirtoja ja käytettyä pääoman kustannusta (WACC) koskeville oletuksille. Menetelmän ja parametrien valinta on perusteltava nimenomaisesti ja todennettavasti.
Määräytymispäivä on erillinen keskustelunaihe. Lähtökohtaisesti on perusteltua sitoutua tosiasiallisen jaon ajankohtaan, ellei kohtuullisuus ja oikeudenmukaisuus edellytä toista päivämäärää. Ratkaisevaa on kuitenkin se, että valitun arvon on oltava rahoitettavissa. Teoreettisesti oikea arvostus ilman todellisia rahoitusmahdollisuuksia on juridisesti ajateltavissa, mutta taloudellisesti epävakaa.
Laskennalliset verovelat
Laskennalliset verovelat vaikuttavat olennaisesti nettovarallisuusasemaan. Kysymys siitä, otetaanko ne huomioon nimellisinä vai diskontattuina, voi muuttaa merkittävästi jaon lopputulosta.
Ratkaisevaa on johdonmukaisuus: laskennalliset verot on arvostettava linjassa sen arvostusperusteen kanssa, joka on valittu taustalla olevan varallisuuserän osalta. Lisäksi on tärkeää arvioida, toteutuuko realisoituminen ja millä aikavälillä. Perustelematon tai epäjohdonmukainen laskennallisten verojen käsittely tekee lopputuloksesta oikeudellisesti haavoittuvan.
Yleisiä virheitä
Käytännössä muutamia rakenteellisia virhekäsityksiä ilmenee toistuvasti. Ensinnäkin voiton rinnastaminen käytettävissä olevaan likviditeettiin. Tämä johtaa velvoitteisiin, jotka eivät vastaa tosiasiallista kassavirtaa.
Lisäksi aliarvioidaan tavanomaisesta poikkeavien hallintotoimien edellyttämä suostumusvaatimus, mikä aiheuttaa riskin toimien mitätöitävyydestä ja sisäisistä vastuukysymyksistä.
Lisäksi oman eläkejärjestelyn (in eigen beheer) taloudellista alikatteisuutta ei ole verotuksellisesti arvioitu riittävän tarkasti, jolloin seuraamusriskit jäävät huomiotta.
Myöskään laskennallisia verosaamisia ei aina sisällytetä arvostukseen johdonmukaisesti tai perustellusti.
Lopuksi arvostustulos esitetään usein ilman rahoituksellista tarkastelua, mikä heikentää jaon toteutettavuutta.
Johtopäätös
Yrittäjän avioeroa ei voida redusoida pelkäksi siviilioikeudelliseksi omaisuuden jakoa koskevaksi kysymykseksi. Se koskee itse yrityksen rakennetta ja jatkuvuutta. Kassavirrat, hallinnointi, veroriskit ja arvonmääritys muodostavat integroidun kokonaisuuden; toimet yhdessä osa-alueessa vaikuttavat muihin.
Oikeudellisesti kestävän ja taloudellisesti toteuttamiskelpoisen järjestelyn edellyttämiseksi tarvitaan siksi yhtenäinen lähestymistapa, jossa arvonmääritys, verokäsittely ja rahoitettavuus sovitetaan yhteen. Vain siten voidaan estää, että omaisuusoikeudellinen järjestely vaarantaa kohtuuttomasti sellaisen yrityksen jatkuvuuden, joka on sinänsä terve.
